Aurinkokuivattu tomaatti-katkarapupasta ja viini-juustohommia part. 2 / 2: viinijuttuja

Toinen osio kirjoituksestani käsittelee enemmän kuningas alkoholia. Jos siis olet Päivi Räsänen, pyydän ystävällisesti poistumaan sivultani, sillä luvassa on äärimmäistä hehkutusta alkoholin kustannuksella ja samalla kansakunnan syöksemistä alimpaan helvettiin. Tämä on oodini viinille.

Italian Toscana on yksi maailman arvostetuimmista
viinialueista.

Viini on jotain muuta kuin pelkkä alkoholijuoma. Kuten tiedätte viskipäivityksestäni, alkoholijuomiin liittyy paljon traditioita, joita arvostan. Kuitenkin viinit menevät tässä lajissa aivan omaan luokkaansa. Viinin valmistus ja nauttiminen ovat molemmat taiteeseen verrattavia prosesseja, joissa on kyseessä paljon suuremmasta kuin vain valmistuksesta ja juomisesta.  Jo se, että yleensä juot viiniä ja pidät siitä erottaa sinut niistä ihmisistä, jotka eivät koe samoin. Viinissä on jotain erityistä, mitä muista alkoholijuomista ei löydy.

Nautiskelin maukkaan pasta-ateriani kanssa italialaista valkoviiniä nimeltään Livon Collio Friulano (2013), joka oli oikein oiva valinta aromikkaalle pastaruualle. Viinin yleisluonne oli hyvin raikas ja hapokas. Aromimaailmaa hallitsivat yrtit ja sitruuna, mutta löytyi sieltä myös muita hieman pehmeämpiä hedelmiä. Jälkimaku oli hyvin pitkä. Kaiken kaikkiaan hieno ja vivahteikas viini.

Pidän viineistä, ja olen tehnyt työtäni niiden parissa viimeiset yhdeksän vuotta. Minulla on siis myös ammatillista kokemusta niistä, ja tämä auttaa minua selkeästi myös ruuanlaitossa kun pitää yhdistellä erilaisia makuja toisiinsa ajatusasteella. Olen harrastellut viinejä sellaiset kahdeksan vuotta melko aktiivisesti, joten aivan täysin noviisi en niissä asioissa enää ole.

Luonnehdinnat ovat yksi asia, mikä viineissä herättää paljon mielipiteitä. Lähes jokaisessa sketsisarjassa on vähintään yksi sketsi viinin luonnehdinnasta. Toisaalta puristit keksivät mitä ihmeellisimpiä kuvatuksia viineille. En ota kantaa siihen että onko kumpikaan väärin, vaikka kuulunkin melko selkeästi jälkimmäiseen porukkaan. Viinin maistamisesta on kuitenkin tehty turhaan taiteen laji, ja se vieraannuttaa aloittelijoita harrastuksesta. Tähän väliin heitän esimerkin, jonka yksi Suomen parhaista sommeliereista heitti koulutuksessa: Opiskellessaan häntä pyydettiin luonnehtimaan viinin tuoksua ryhmässä. Hän kertoi tuoksun muistuttavan mummolan kuistia. Nauruahan tällainen kommentti aiheuttaa hieman snobbailevassa sommelier-luokassa, mutta sitten hän aukaisi hieman tuota aromia: vastaleikattu nurtsi, vanha puu, mustaherukkapensaat ynnä muut kesän tuoksut. Niistä oli mummon kuisti tehty. Eivät nauraneet kurssilaiset enää parin vuoden jälkeen, kun tästä kyseisestä herrasmiehestä tuli kotvan kuluttua pääsommelier yhdessä Suomen parhaista ravintoloista.

Kuten huomaamme, ei luonnehdintojen tarvitse noudattaa mitään tiettyä ja jäykkää normistoa, vaan kukin voi kertoa viinistä niillä sanoin mitä tunteita se itsessä herättää. Se hienous tässä hommassa on, että oikeita tai vääriä vastauksia ei ole olemassa, sillä jokainen maistaa viinin hieman eri tavalla. Porukka tuntuu vaan hieman lukkiutuvan näihin normeihin ja unohtavan sen, mistä koko touhussa on loppujen lopuksi kyse: nautinnosta. Myönnän että itsekin kangistun näihin samoihin kaavoihin, mutta se johtuu varmasti siitä, etten yleensä luonnehdi viinejä kovinkaan paljoa sanallisesti. Sitten kun kerrankin kirjoittelen jotain tästä jumalten juomasta, tulee sieltä täyslaidallinen viinijargonia. Pahoittelen tapahtunutta.

Nyt sitten itse asiaan eli tuohon viini-juusto lautaseen. Viininä oli siis supertoscanalainen Pesanella IGT 1997. Viiniä on kypsytetty viinitilan kellarissa, kunnes ystäväni poisti sen sieltä tuliaisiksi. Viini on tilan viljelijän mukaan optimikypsyydessään. Ne jotka eivät tiedä mitä supertoscanalainen tarkoittaa, sillä nimellä kutsutaan Italian Toscanan alueen parhaimpiin kuuluvia punaviinejä, mutta nimityksellä ei ole minkäänlaista kytköstä Italian viinilainsäädäntöön. Google kertoo aiheesta lisää siitä kiinnostuneille.

Lautasella oli italialaista grana padano-juustoa, jota joissain piireissä pidetään parhaana juustoja, mitä tuo valtio tuottaa. Kyseessä on hieman kevyempi versio parmesaanista, ja se soveltuu näin ollen viinijuustoksi mitä parhaimmalla tavalla. Kyljessä oli päärynähilloketta, pähkinäsekoitusta ja hunajalla maustettuja päärynöitä. Monet laittavat juustolautaselleen viinirypäleitä, mutta ne pilaavat kuorien tanniineillaan viinin maun. Oikeasti, pelkät pähkinät ja sitten joko päärynä tai omena riittää! Hifistelijät (tai etukäteen suunnittelijat) vääntävät oman ciabattansa lautaselle.

Tuomio: Mitä tästä nyt voi sanoa. Viinihän oli erinomainen, vaikka toisaalta tuollaisia viinejä tulee harvoin maistettua joten vertailukohdan puuttuvat. Kuitenkin tuoksu oli hyvin runsas ja nykyinen trendikäs hillopurkki loisti poissaolollaan (tästä pidin erityisesti). Eräs kouluttaja kerran tokaisi, että kypsytetystä sangiovesesta tulee mieleen pölyinen hiekkatie, mutta se ei pätenyt tämän viinin kohdalla. Okei, maku oli ehkä hieman kalkkiin vivahtava, mutta kyllä etsivä löytää. Niin sanottu meditaatioviini, koska makujen kirjo on niin järjetön että tunsin joka suullisessa uusia juttuja edellisten lisäksi.

Tämä viini ei ollut pelkkä viini, vaan se on edustaa jotain muuta kuin pelkkiä hyviä tuoksuja ja makuja. Se edustaa kulttuuria ja perinteitä. Tapaa tehdä viiniä omalla tyylillään. Tapaa olla ylpeä omasta työstään. Se edustaa tietynlaisten asioiden arvostusta. Nautintoa, intohimoa, onnellisuutta, surua. Se kuvaa maan historiaa ja kehitystä. Luonnon omaa monimuotoisuutta. Se edustaa sosiaalisuutta ja määrittää identiteettiä.  Tätä kaikkea viini edustaa. Tästä kaikesta viinissä on kyse.