Pedro Bastardon pikantti lisä

Kuten keväällä isosti julistin, ryhdyin kirjoittamaan kirjaa safkahommista. Projekti on ollut nyt pari kuukautta naftaliinissä, mutta tänään kaivoin sen pois sieltä näkemään päivänvalon. Olin tähän mennessä kirjoittanut parisenkymmentä käyttökelpoista sivua erilaisia juttuja ja nyt yhdistin ne yhteen tiedostoon. Tallensin tiedoston mahtipontisesti työnimellä "kirja.docx". Järjestelin jo aiemmin kirjoittamani jutut suurinpiirtein fiksuun järjestykseen, jonka jälkeen minut valtasi vahvasti tunne, että saan tämän ehkä vielä joskus valmiiksi! Tällä hetkellä kirjaa voisi verrata taloon, jonka runko on kyhäilty kasaan. Teemat alkavat pikkuhiljaa selkeytyä ja seuraava vaihe on kirjoittaa taloon seinät, eli yhdistää se kokonaisuudeksi ilman aukkoja.  Ennen kuin talovertaus lähtee kokonaan lapasesta, kerron että mitä kirja tulee pitämään sisällään. Kirjoitan siis amatööriruuanlaitosta fiilistelijän silmin. Siitä, miten kehitytään pussiaterian keittäjästä visionääriksi, joka

Lukuaika: Pitkä kuin nälkävuosi (kumarran teille, jotka jaksavat loppuun asti. Vannon, ettet hukkaa aikaasi.)  Me suomalaiset alamme pikkuhiljaa ymmärtää hampurilaisten syvintä olemusta. Vielä kymmenen vuotta sitten tärkeintä oli, että välissä oli mahdollisimman paljon kaikkea sekä sankollinen majoneesia. Toisaalta tuolloin hampurilaisia sai vain Mäkkäristä ja torin grilliltä. Nykyisinhän tuo homma on kääntynyt päälaelleen, sillä hampurilaisistakin on tullut salonkikelpoista purtavaa. Hampurilaisravintolat ovat saaneet tyyliä, eikä sämpylän väliin ängetä enää koko maailman aineksia. Yksinkertaisuus kunniaan. Tästä huolimatta hampurilainen on mitä parhain sunnuntain eväs. Onko mitään muuta parempaa, kuin hyvä ja iso hampurilainen kunnon pihvillä sekä paistetulla sipulilla? Syötynä sohvalla leffaa katsellessa. Syötyäsi voit kellahtaa ja huokaista. Myöhemmin vaivut ehkä uneen. Kyllä, tämä on se juttu! Mut se ei onnistu, jos kyseessä on majoneesilla kyllästetty pikaruokahamppari