Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

Lampaan niskalla ja chilipestolla täytetyt raviolit, tuoretta rukolaa sekä taateli-madeirakastiketta

Kuva
”Oisko ihan vaan rauhallisesti viikonlopun himassa?” ”Joo, vois vaikka kävästä bastussa ja duunata jotain safkaa?” ”Joo mut ei mitään överiä sitten.” ”Oisko vaikka jotain yksinkertaista pastahommaa?” ”Joo semmonen on hyvä.” Kävin kyseisen dialogin puolisoni kanssa ennen viikonloppua. Ryhdyin miettimään jotain uutta ja yksinkertaista pastareseptiä ja tajusin, etten ole ennen koitellut duunata tortelliineja. ”Kappas, tämähän on mukava ja yksinkertainen, kohtalaisen arkinen ruoka", mietin. Noh, kyllähän se sitten lähti taas hieman lapasesta. Mutta silleen tyylikkäällä tavalla. Katselin ensin perinteisen tortelliinin ohjetta. Tortelliinihan on sellaisella lihamössöllä täytetty pasta. Vähän samanlainen kuin ravioli mutta muoto on erilainen. Perinteiseen tortelliiniinhan tulee vasikkaa, possua ja mortadellaa. Ajattelin tehdä bastardot ja olla välittämättä perinteestä: täytteeksi soveltuu lammas ja itse duunattu chilipesto. Mutta miksi sitten ot