Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Paneroitua kanarullaa, voissa paistettua parsakaalia ja salsaa

Kuva
Viime aikoina on tullut duunailtua aika simppeleitä juttuja. Lisäksi olen turvautunut liiaksi vanhoihin suosikkeihin, ja kokeilut ovat olleet vähissä. Tähän tuli luonnollisesti saada muutos, sillä eihän sitä nyt hyvänen aika sentään voi muottiinsa asettua. Kuten aina ennenkin tässä tilanteessa, menin kauppaan funtsimaan illan apetta. Pääraaka-aineeksi valikoitui kana. Hain pehmeään lihaan rakennetta rapealla kuorrutuksella, salsalla ja paistetulla parsakaalilla. Olen tähän mennessä rullannut vain possua, mutta nyt piti koitella myös kanaa. Jostain syystä mieleeni tupsahti lime, joka sitten määräili annoksen makumaailmaa. Safka alkoi muotoutua mielessä, joten lunastin ainekset ja poistuin kyökkiin. Broilerirulla ja limemaustevoita - Broilerin rintafilee - Voita - Rypsiöljyä - Limen kuorta raastettuna - Valkopippuria - Valkosipulia - Suolaa Setin valmistus kannattaa aloittaa maustevoin duunailulla. Näin toimitaan siksi, että voi kerkeää maustua, ennen kuin se lä

Kynäilijän kuulumisia

Kuva
Kuten keväällä isosti julistin, ryhdyin kirjoittamaan kirjaa safkahommista. Projekti on ollut nyt pari kuukautta naftaliinissä, mutta tänään kaivoin sen pois sieltä näkemään päivänvalon. Olin tähän mennessä kirjoittanut parisenkymmentä käyttökelpoista sivua erilaisia juttuja ja nyt yhdistin ne yhteen tiedostoon. Tallensin tiedoston mahtipontisesti työnimellä "kirja.docx". Järjestelin jo aiemmin kirjoittamani jutut suurinpiirtein fiksuun järjestykseen, jonka jälkeen minut valtasi vahvasti tunne, että saan tämän ehkä vielä joskus valmiiksi! Tällä hetkellä kirjaa voisi verrata taloon, jonka runko on kyhäilty kasaan. Teemat alkavat pikkuhiljaa selkeytyä ja seuraava vaihe on kirjoittaa taloon seinät, eli yhdistää se kokonaisuudeksi ilman aukkoja.  Ennen kuin talovertaus lähtee kokonaan lapasesta, kerron että mitä kirja tulee pitämään sisällään. Kirjoitan siis amatööriruuanlaitosta fiilistelijän silmin. Siitä, miten kehitytään pussiaterian keittäjästä visionääriksi, joka

Asiaa lihasta ja parhaasta hampurilaisesta

Kuva
Lukuaika: Pitkä kuin nälkävuosi (kumarran teille, jotka jaksavat loppuun asti. Vannon, ettet hukkaa aikaasi.)  Me suomalaiset alamme pikkuhiljaa ymmärtää hampurilaisten syvintä olemusta. Vielä kymmenen vuotta sitten tärkeintä oli, että välissä oli mahdollisimman paljon kaikkea sekä sankollinen majoneesia. Toisaalta tuolloin hampurilaisia sai vain Mäkkäristä ja torin grilliltä. Nykyisinhän tuo homma on kääntynyt päälaelleen, sillä hampurilaisistakin on tullut salonkikelpoista purtavaa. Hampurilaisravintolat ovat saaneet tyyliä, eikä sämpylän väliin ängetä enää koko maailman aineksia. Yksinkertaisuus kunniaan. Tästä huolimatta hampurilainen on mitä parhain sunnuntain eväs. Onko mitään muuta parempaa, kuin hyvä ja iso hampurilainen kunnon pihvillä sekä paistetulla sipulilla? Syötynä sohvalla leffaa katsellessa. Syötyäsi voit kellahtaa ja huokaista. Myöhemmin vaivut ehkä uneen. Kyllä, tämä on se juttu! Mut se ei onnistu, jos kyseessä on majoneesilla kyllästetty pikaruokahamppari

Risottoa ja haisevaa juustoa

Kuva
Ajattelin taas pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia myös blogin puolelle. Kirjaprojekti ei ole aivan älyttömästi edennyt kesän aikana, johtuen kesästä ja myös siitä, etten pystynyt kirjoittamaan kuukauteen murtuneen räpylän takia. Hiljaa hyvä tulee, sanoi jo vanha isäntäkin. Vietimme rouva Bastardon kanssa vuosipäivää, joten ilta sujui herkuttelun merkeissä. Rouva tilasi pastaa, mutta erinäisten aikataulusäätöjen takia pääsimme vasta myöhemmin liikkeelle, joten safkaksi valikoitui risotto. Olen varmasti joskus maininnutkin tästä, että risotto on yksi hienoimpia safkoja, jota maa päällään kantelee. Oikeasti, kyseessähän on vain riisi, joka on kypsennetty hartaasti! Silti, mikään ei voita hyvää risottoa. Olen monesti sanonut, että voisin vaikka uida viinissä. Viinikylpyjen välissä voi käydä kuitenkin pyörimässä risotossa, vähän samaan malliin kuin hangessa saunasta. Niin hyvää se on. Ajattelin jo aiemmin tällä viikolla, että duunailen joku kerta risotto alla milanesea, johon tu