Risottoa ja haisevaa juustoa

Ajattelin taas pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia myös blogin puolelle. Kirjaprojekti ei ole aivan älyttömästi edennyt kesän aikana, johtuen kesästä ja myös siitä, etten pystynyt kirjoittamaan kuukauteen murtuneen räpylän takia. Hiljaa hyvä tulee, sanoi jo vanha isäntäkin.

Vietimme rouva Bastardon kanssa vuosipäivää, joten ilta sujui herkuttelun merkeissä. Rouva tilasi pastaa, mutta erinäisten aikataulusäätöjen takia pääsimme vasta myöhemmin liikkeelle, joten safkaksi valikoitui risotto. Olen varmasti joskus maininnutkin tästä, että risotto on yksi hienoimpia safkoja, jota maa päällään kantelee. Oikeasti, kyseessähän on vain riisi, joka on kypsennetty hartaasti! Silti, mikään ei voita hyvää risottoa. Olen monesti sanonut, että voisin vaikka uida viinissä. Viinikylpyjen välissä voi käydä kuitenkin pyörimässä risotossa, vähän samaan malliin kuin hangessa saunasta. Niin hyvää se on.

Ajattelin jo aiemmin tällä viikolla, että duunailen joku kerta risotto alla milanesea, johon tulee siis perusrisoton lisäksi parmesaania ja sahramia. Kuulostaa simppeliltä ja sitä se myös on. Sisäinen Bastardoni kieriskeli kaupassa, kun kori ammotti tyhjyyttään kaikista hienoista erikoisista aineksista. Selätin kuitenkin koettelemuksen ja tyydyin kerrankin kohtalooni olla raiskaamatta tuota lähestulkoon pyhää ateriaa.

Ihmisten elintaso on mitä ilmeisimmin parantunut, koska sahrami oli loppu kaupasta. Litrakaupalla sitä en olisi tarvinnutkaan, sillä kilohinta taitaa pyöriä jossain yli 10 000 euron tietämillä. Onneksi proleversion voi duunata korvaamalla sahramin kurkumalla, jonka tehtävänä on btw värjätä koko maailma keltaiseksi. Tuumasta toimeen siis.

Risotto alla milanese

• Pari desiä risottoriisiä (esim. arborio)
• Noin litra kanalientä
• 1 sipuli
• 2 valkosipulin kynttä
• 1,5 dl valkoviiniä
• Oliiviöljyä
• Voita
• Parmesaania
• Kurkumaa

Perusrisottohan lähtee liikkeelle sipulin ja valkosipulin pilkkomisesta. Ja kun puhun pilkkomisesta, en tarkoita mitään puusavottaa, ei ei. Sipulin pitää olla niin hienoa, että asteen hienompana se olisi jo nestettä. Risotosta ei tule kermaisen pehmeää, jos seassa lilluu sentin kokoisia sipulimöhkäleitä. Välihuomautuksena todettakoon, että kanaliemi kannattaa kuumentaa kiehuvaksi jo ennen kuin alat kypsentää safkaa.

Lorauta pannulle reilusti oliiviöljyä ja tuuppaa sekaan hitusen voita antamaan makua. Kuullottele sipuleita pari minuuttia ja lisää riisit. Kuullota riisiä hetki koko ajan sekoittaen. Jos jätät ne hetkeksi liian kuumaan paistumaan, jyvät palavat ja risottosi maistuu popcornilta. Parin minuutin kuullotuksen jälkeen tyrkkää joukkoon valkkari sekä kurkuma. Jos teet perusrisottoa, jätä kurkuma maustehyllyyn ja jatka eteenpäin.

Kiehuttele valkkari kokoon ja kun seos on puuromaista, ala lisätä kanalientä hiljalleen. Risottoa kannattaa sekoitella koko ajan, että koostumuksesta tulee hyvä. Kanalientä lisäillään niin, etteivät riisit lillu pannulla, vaan maltti on valttia tässäkin. Ammattilaiset väittävät, että lientä tulisi lisätä kauhallinen kerrallaan, mutta hyvin se kaatuu suoraan kattilasta, kun omaa vakaan käden.

Kanalientä kannattaa varata hieman reilummin, mitä pakkauksessa on mainittu. Lisäksi se kannattaa pitää kuumana, sillä kylmän kanaliemen kanssa risoton tekemisessä vierähtää helposti ensi vuoden jouluun. Risottoa tulee maistella ahkerasti, koska muuten riisin kypsyyttä on hankala arvioida. Koostumus on oikea, kun riisin jyvät ovat erillään ja ne ovat pehmeitä, mutteivat muusaannu. Tämän takia lientä ei kannata lisäillä kovinkaan paljoa, sillä risotosta tulee ylikypsää helposti. Lisäksi nestettä tulee olla sen verran, että kypsä risotto valuu takaisin sekunnissa. Vedä siis kauhalla riisiä syrjään ja katso kuinka risotto palautuu. Kun koostumus on oikea, ota pannu levyltä.

Kuumaan risottoon kannattaa sotkea heti noin desin verran parmesaaniraastetta ja nokare voita. Viiden minuutin vetäytymisen jälkeen sörsseli on valmista. Mielestäni risotto ei kaipaa välttämättä mitään muuta lautaselle. Ei edes yrttejä tai muuta tilpehööriä koristeeksi. Se on hyvä sellaisenaan.

Tuomio: Kuten johdannossa mainitsin, voisin kieriskellä risotossa, koska se on niin hyvää! Tämä kermainen kulta on myös hyvin yksinkertaista ruokaa. Monen mielikuva risotosta on koulun HMP:llä kyllästetty keitetty riisi. Se ei ole kuitenkaan sama ruoka, kuin tämä hienous. Suosittelen kokeilemaan, ja vaikka risottoa pidetään vaikeana valmistaa, kannattaa se opetella. Parin kerran jälkeen se menee kuin vanhalla tekijällä!

Jälkkärijuustot ja makkarat

Poistelin torin italialaiselta kauppiaalta pari hyvää juustoa ja kunnon palasen salamia jälkkärille. Kyse ei ollut mistään Oltermannista ja HK:n blööstä, vaan setti oli tiukinta kamaa ikinä! Toinen juustoista oli pitkään kypsytetty, kova vuohenjuusto. Maistui hyvältä ja melko turvalliselta. Sitten silmiin pamahti kyltti, jossa luki ”haisevia juusto”. Mielenkiinto heräsi. Maistiainen räjäytti kaikki aistit ja varsinkin suussa oli niin railakkaat bileet, että itse Salekin olisi katkera linnanjuhlinensa.

Funtsailin tässä juuston omituisuutta. Miksi se on niin hyvää? Tuo ”haiseva juusto”, joka on italiaksi Puzzone di Moena, haisi ihan naapurin sedän kusenpolttamilta villasukilta. En ole mikään perverssi, mutta huomasin nuuhkivani pistävää ilmaa aika ajoin. Maku oli erikoinen, pistävän pähkinäinen. Kuitenkin niin tasapainoinen, jotta jokin alkukantainen vaisto pakotti aivot sanomaan kädelle, että haluan tätä lisää! Vähän viikunahilloa päälle ja ai että, ääntä kohden.

Salamihan oli sitten sitä vanhaa hyvää kauraa. Kevyt valkoinen homekerros päällä kertoi tarinaansa pitkästä kypsyttelystä sopivassa kosteudessa. Maku oli ihan jotain muuta kuin kotimaisessa metukassa. Vahva ja rasvainen. Ei ihan mitään särpimeksi tarkoitettua lötköä. Mikä parasta, sekä juustoja että makkaraa voi säilytellä ihan mielin määrin, jos pieni dunkkis ei haittaa sosiaalista elämää. Tuokin haiseva juusto kypsytetään kosteassa luolassa, joten tuskin se paria viikkoa kerrostaloasunnossa säikähtää.

Huuhtelimme kaiken alas italialaisella Barbaglio IGP:llä. Hieno viini oli aavistuksen marjaisampi, mitä kuvittelin. Hengitettyään hieman hapotkin alkoivat löytyä ja lähes madeiramainen jälkimaku sai hieman rustiikkia pintaan. Loistava pari vahvoille juustoille sekä stydille salamille.

Loppuun täytyy vielä mainita, että vaikkeivat nuo juustot ja makkarat mitään ilmaisia olekaan, niin kyllä se ketjuravintolassa syöminen tulee kalliimmaksi siitä huolimatta. Väitän, että valintamme jäädä himaan sattui oikeaksi. Näihin tunnelmiin…