Aurinkokuivattu tomaatti-katkarapupasta ja viini-juustohommia part. 1 / 2

Tässä päivityksessä on kyse nautinnosta. Ihmisen ylivoimaisesta tarpeesta kokea jotain, mikä saa dopamiinin tulvimaan elimistössämme. Tässä on kyse sivistyksestä, siitä, ettei ihmisen tehtävänä ole ainoastaan ravita ruumistaan tarvittavilla vitamiineilla ja hivenaineilla, vaan tehtävänä on myös ruokkia aivoja ja mieltä.

En osannut päättää teenkö yhden vai kaksi erillistä päivitystä. Päädyin kahteen, sillä vaikka nämä setit kuuluvat yhteen, tulisi tästä päivityksestä romaanin pituinen, eikä sitä jaksaisi lukea kokonaan edes Erkki. Tulevat jutut ovat suoraa euforista tajunnan virtaa kirjoitettuna aterioinnin jälkihöyryissä. Pyrin pitämään rakenteen edes jotenkuten siedettävänä. Toisen, viinijuttuja sisältävän osion voit lukea täältä.

Aloitetaan. Kaikki lähti siitä, kun hyvä ystäväni osti minulle Italian tuliaisina pullollisen supertoscanalaista. Avaan tätä toisessa osiossa, mutta kyse on punaviinien Armanista tai Lamborghinista. Okei, käskyä koneesta ei löydy saman verran mutta ajomukavuus on jotain käsittämätöntä. Tällaista viiniä nautitaan ainoastaan meditoiden, joten korkeintaan hyvä juusto soveltuu sille kumppaniksi. Illan teemaksi muodostui siis Azzurri, ja pääruokana oli, yllätys yllätys pastaa.

Aurinkokuivattu tomaatti-katkarapupasta

Näistä pitäisi sitten jotain herkullista ateriaa luonnehtia.

• Pasta-ainekset
• 1/2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja yrttiöljyssä
• 1 pussi pakastejättikatkarapuja
• 1 punasipuli
• 5 tomaattia
• 4 valkosipulin kynttä
• 1 punainen chili
• 1 ruukku tuoretta basilikaa
• oliiviöljyä
• balsamiviinietikkaa
• siirappia
• suolaa
• mustapippuria myllystä

Pidin safkan kohtalaisen simppelinä. Totta puhuen alun perin tarkoitukseni oli valmistaa alkuruuaksi etanoita, mutta budjetti alkoi tulla vastaan joten nilviäiset jäivät odottamaan kaupan hyllylle parempaa huomista. Lupaan joskus kirjoitella niistäkin sillä kyseessä on jotain erittäin tyylikästä ja maukasta alkupalojen antia.

Nyt kuitenkin asiaan ettei mene aivan täysin jaaritteluksi tämä homma. Ensin valmistin pastataikinan. Voit käydä lunttaamassa täältä, miten homma hoituu. Mausteina käytin yhden valkosipulin kynnen ja sitten korvasin oliiviöljyn aurinkokuivattujen tomaattien öljyllä, sillä halusin saada ruokaan hyvän ja intensiivisen akt:n maun. Kun taikina oli pyöritelty ja laitettu jääkaappiin, oli aika tehdä muut preppikset. Silppusin sipulit, basilikan (jätin muutaman hyvän lehden koristeluun) ja chilin, sekä laitoin katkaravut sulamaan lämminvesihauteeseen. Voit myös leikellä ak. tomaatteja hieman pienemmiksi jos siltä tuntuu. Sen jälkeen kalttasin ja pilkoin tomaatit.

Kalttauksen periaate on hyvin yksinkertainen: viillot
kuoreen ja kuumaan veteen venailemaan
kuorien irtoamista.

Tomaattien kalttaus on hieman kettumainen laji, mutta kyllä siitä selviää. Kyseessä on siis tomaatin kuorien poistaminen (suhteellisen) siististi. Operaatiossa pistetään kattilaan vettä kiehumaan niin että tomaatit menevät täysin veden alle. Seuraavaksi tomaattien kuoriin tehdään terävällä veitsellä ristiviillot, jotta kuori irtoaa helposti. Kun vesi kiehuu, tomaatit voi tyrkätä kattilaan. Siellä kun lilluvat, mokomatkin pari minuuttia, alkaa kuori irrota viiltojen kohdalta. Tällöin ne voidaan ottaa pois vedestä ja kuoret irtoavat melko helposti. Tomaatit ovat kuitenkin aika lämpimiä joten kannattaa käyttää vaikka lusikkaa apuna irrotuksessa. Pilko lopuksi kuoritut tomaatit ja poista siemenkodat lohkoista.

Seuraavana ryhdyin duunailemaan pastaa. Kaulitsin ja leikkelin sen samoin kuin aiemminkin, ja siirsin

Kastike ennen pastan lisäystä.

tagliatellet odottelemaan viimeistä matkaansa. Tämän jälkeen laitoin pastaveden kiehumaan, ja tyrkkäsin paistokasarin tulille. Kuullottelin sipuleita ja chiliä muutaman minuutin oliiviöljyssä, jonka jälkeen lisäsin loput ainekset ja mausteet lukuun ottamatta katkarapuja. Hommahan menee niin, että tomaatit sulavat ja muodostavat kastikkeen kuumentuessaan, mutta samalla niistä irtoaa melkoisesti vettä, jota tulee sitten keitellä pois. Tällä välin irroittelin katkaravuista kovat pyrstöosat. Pienemmissä pakasteissa ne on yleensä poistettu jo valmiiksi mutta jos ne ovat paikallaan, kannattaa ne poistaa, koska kova pyrstö tuntuu ilkeältä kielellä saatikka nielussa. Puhdistamisen ja huuhtelun jälkeen lätkin ravut muhimaan muiden ainesten kanssa.

Pasta lisättynä soossiin, eli toisin sanoen valmis setti.

Heti äskeisten toimenpiteiden jälkeen laittelin pastat kiehumaan. Ne saavat kiehua ehkä vain minuutin, sillä pastat otetaan pois jo puoliraakoina, lisätään soossin sekaan ja kypsytellään siinä viitisen minuuttia. Pasta imee mukavasti makua kastikkeesta ja kokonaisuudesta tulee hieno! Kun kastike on imeytynyt pastaan, on setti valmista.

Tarjoilu: Koristele annos basilikalla ja auringonkukan siemenillä, ja ripottele päälle runsaasti parmesaania. Myönnettäköön että olin niin mehuissani koko touhusta että unohdin siemenet pussiin, mutta kyllähän tuo toimi näinkin.

Tuomio: Tämä oli ehkä paras valmistamistani pasta-annoksista. Akt dominoi makua, mutta katkarapu antoi äärettömän hienoa intensiteettiä itse kastikkeeseen, ja kokonaisuus oli hienosti tasapainossa. Puolisollekin tuntui maittavan, kun äityi kehumaan meikäläisen kokkailuja. Liekkö sitten jotain taka-ajatuksia, mene ja tiedä, mutta olin kyllä hyvin tyytyväinen lopputulemaan.

Viinihommat setvin vasta täällä yhdessä jälkkärijuustojen kanssa. Luvassa on myös hienoa juttua viineistä ylipäätään, joten kannattaa tsekkailla ulos myös tuo seuraava tekstin pätkä. Kuulemisiin!