Matkalla kaukomaihin: Intialainen Curry
Pieni tauko kirjoittelussa
päättyy nyt Curryn, suomalaisittain surrin, merkeissä. Pari viime viikkoa on mennyt koneen
ääressä muiden projektien parissa. Olen ruokkinut itseäni mitä
maittavimmilla herkuilla, mutta en ole niistä kerennyt kirjoittaa.
Myönnettäköön se, että kahdeksan tunnin koneella istumisen
jälkeen ei jaksa enää ryhtyä kirjoitushommiin varsinkin kun
ulkona on jotain 68-astetta lämmintä. Kuitenkin Arskaa siteeraten,
I'm back, ja luvassa on ainakin Currya kahdella eri tavalla,
pastahommia (taas) ja kaikkea muuta siistiä.
En tunne itämaisia keittiöitä
kovinkaan hyvin. Öö, onko muutakin kun kiinalaista?
Hapanimeläpossua, kasviksia ja riisiä. Kyseenomaista ruokaahan saa
kiinalaisesta, intialaisesta ja thaimaalaisesta ravintolasta
kaikkialla Suomenmaalla. Valmistettu aina samalla tavalla.
Maalaisuudestani johtuen kävin itämaisten keittiöiden pikakurssin Fine Foodsin sivustolla. 10 minuutissa opin enemmän tuon ihmeellisen maankolkan
keittiön saloista kuin koko tähän astisen elämäni aikana. En
lähtenyt heti hakemaan mitään super autenttista lähestymistä,
vaan ensin haluan tehdä tuttavuutta makuihin, joita voin sitten
lähteä jalostamaan.
Seuraava ohje on kopsattu Kotikokin sivuilta pienellä modauksella. Jätin jeeran pois allergian takia ja lisäsin
neilikkaa ja muskottipähkinää. Vaikka neilikkaa oli jäänyt yli
joulukinkun koristelusta, voin vakuuttaa että ei tästä safkasta
nyt ensimmäisenä joulu tullut mieleen.
noin 6 valkosipulinkynttä
peukalon kokoinen pala inkivääriä
1 isohko punasipuli
1 nippu tuoretta korianteria
4 pientä keskivahvaa chiliä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk kookosmaitoa
garam masalaa
neilikoita
muskottipähkinää
mustapippuria
suolaa
hunajaa
basmatiriisiä
Curryn tekeminen kannattaa
aloittaa silleen että pilkotaan kaikki ainekset kerralla. Näin
siksi, että kypsennys tapahtuu hyvin nopealla tahdilla, joten
ainesten tulee olla valmiina. Ensin teroita kuitenkin veitsesi! Tylsä
veitsi roiskii mehuja sipulista ja chilistä, mikä ei ole mukavaa.
Jos et ole teroittanut veistäsi kuukauteen ja käytät sitä
aktiivisesti, kannattaa se tehdä. Ei se pelästy vaikka homman
hoitaisi usemminkin. Hanki siis teroituspuikko, ja voit paremmin (Ohjeet löydät täältä). Leikkaa linnun fileet poikkisyyhyn suikaleiksi, ja jätä ne
huoneenlämpöön. Itaruuksissani ostin paistia, joten liha ei ollut
aivan niin hienoa mutta suuresti se ei makuun vaikuttanut.
Lautasellinen mahtavia ainesosia |
Viipaloi, pilko tai hienonna
sipuli ja työstä mausteet morttelissa hienoksi. Neilikat ja
mustapippuri olivan ainoita, mitkä eivät olleet jauheena, joten
homma sujui helposti. Suosittelen kuitenkin käyttämään muita kuin
jauheita, koska jauheesta karkaa aromit nopeammin, jos ne seisovat
pussissa pitkään. Ja onhan tuo mortteli nyt aivan järkyttävän
siisti vempele! Määrät vetelin hatusta, mutta ehkä jonnekin 1 tl:
ja 1 rkl:n välille ne sattuivat. Ei kannata pelätä. Tämä on
mausteinen ruoka joten reilusti vaan! Kaikki paitsi suolan voi tunkea
samaan mortteliin. Silppua valkosipulit, inkiväärit ja chilit...
En muista että olenko aiemmin
maininnut chilin käsittelystä joten tässä tulee sitä
laidallinen: Ensimmäisenä vältä turhaa pyörittelyä, ja kosketa
chiliä vain ei-leikkaavalla kädelläsi. Syyn tähän kerron kohta.
Toisena käytä ainakin pyörittelykädessä kumihanskaa, jos
käsittelet useamman kuin yhden chilin. Syy tähänkin mainitaan
kohta. Kolmantena välttele koskemasta mihinkään ylimääräiseen
käsilläsi. Silmien ja muiden elinten hieronta chilikädellä ei
tuota hakemaamme mielihyvää. Paloittele chili vasta kun olet
leikellyt muut ainekset. Leikkaa pää pois ja halkaise
pituussuunnassa. Aiemmin väitettiin että tulisuus sijaitsee
siemenissä, mutta nyt tiedetään että se sijaitseekin niissä
vaaleissa osissa joissa siemenet ovat kiinni. Itse poistan nämä,
koska vaikka tykkään tulisesta safkasta, haluan että chilistä
erottaa myös maun. Kannattaa poistaa ainakin siemenet, sillä ne
haittaavat safkan suutuntumaa. Käytä poistamiseen veistä ja
pyörittelykättä. Silppua chilit kuori alaspäin. Näin mehua ei
roisku niin paljoa pärställesi. Tärkein viimeisenä eli siivous.
Poista jätteet eli siemenet
yms. Pese veitsi ja leikkuulauta. Tässä
vaiheessa se, ettet sorkkinut chiliä toisella kädelläsi, helpottaa
hommaa huomattavasti koska muuten tiskiharja, tiskiainepullo ja hana
ovat aivan chilissä ja ne pitää sitten puhdistaa. Lopuksi riisu
kumihanska kädestäsi ja pese molemmat kätesi erittäin
huolellisesti. Tarina kertoo miehestä, joka meni chilin käsittelyn
jälkeen vessaan pesemättä käsiään. Häntä ei enää nähty sen
koommin. Mehu saattaa olla sitkeässä, joten saippuaa suositellaan.
Ja se hanskan funktio. Joskus typeryyspäissäni pilkoin 10 chiliä
ilman hanskaa: kättä poltteli vielä seuraavana päivänä vaikka
pesin sen tuhat kertaa. Pidä aina kumihanskapakkaus keittiössä
(Vinkki: kumihanska on kätevä myös kalan käsittelyssä, niin ei
sormet dunkkaa ensi vuoden juhannukseen asti).
Tämä mies omaa suuren määrän viisautta |
Mennääs takaisin asiaan, jottei
tärkein unohdu. Kun kaikki hommat on hoidettu, on aika aloittaa
kypsennys. Lataa wokki tai kasari oliiviöljyllä, sipulilla,
valkosipulilla, inkiväärillä ja chilillä. Kuullottele pari
minuuttia miedolla lämmöllä ja lisää maustesekoitus. Pyörittele
hetki ja lisää tipun fileet. Tässä vaiheessa voit laittaa jo
riisin kiehumaan ohjeen mukaan. Muista suola!
Currya saa kypsytellä aika
miedolla lämmöllä ja tässä menee sellanen 15 – 30 minuuttia
kunnes kana on melkein kypsää. Lisää tomaattimurska ja silputut
korianterit (jätä muutama lehti koristeluun). Tässä vaiheessa
taisin laittaa myös hieman hunajaa sekaan. Kiehuttele miedolla
lämmöllä kunnes kotkotin fileet ovat kypsiä. Tyrkkää
kookosmaito messiin, kiehauta ja tarkista suola. Homma on paketissa
ja valmiina lähetettäväksi. Aseta lautaselle ensin riisit ja
päälle Curry. Koristele tuoreilla korianterin lehdillä.
Tuomio: En jää kaipaamaan joskus koulun ruokalassa nautittua curryksi kutsuttua mössöä, saatikka mitään einesjuttuja. Aivan vitsin hyvä ruoka ja helppo kun mikä! Tämä versio on käsittääkseni melko perinteinen intialainen curry, ja kanan tilalla voi käyttää esimerkiksi possua tai lammasta. Hyvää ja mausteista. Tuoretta korianteria ei kannata säästellä tarjoilussa, sillä se antaa kivan potkun ja maku muuttuu heti erilaiseksi. Kookosmaito tasaa tulisuutta ja yhdistää makuja mukavasti. Jos tämän kanssa haluaa jotain muuta kuin vettä nauttia, suosittelen kevyttä lageria. Viininä Alsacen kuiva tai puolikuiva muscat on kuin nyrkki silmään! Myös kukkea Gewürztraminer toimii.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun
maistoin tämän tyylistä Currya, ja se kolahti heti. Kuitenkin
käsittääkseni noita on aika paljon erilaisia, ja vaikka tämä
hyvää olikin niin minusta täydellinen Curry on samettisempaa,
kookosmaisempaa (ei liian), vähemmän mausteista ja hedelmäisempää.
Pikakurssini viittaisi tällaisen löytyvän Thaimaan suunnalta.
Tästä syntyikin idea täydellisen Curryn metsästyksestä, josta
tulee lähiaikoina lisää settiä...
Kommentit
Lähetä kommentti